Alkuvuonna tämä olisi kuulostanut tieteiselokuvan juonelta: Maailmanlaajuinen virus pakottaa ihmiset istumaan kotonaan. He eivät saa käydä koulussa, töissä, teatterissa, jumpassa, ravintoloissa tai matkoilla. Kokouksia, konsertteja tai urheilutapahtumia ei ole. Kaupassa ja ulkona piipahdellaan, mutta muihin ihmisiin pidetään parin metrin turvaväli.

Elämme poikkeuksellista aikaa ihmiskunnan historiassa. Koronakriisi rajoittaa elämää monella tavalla, ja sopeutumista vaaditaan kaikilta. Nyt, kun tätä todellisuutta on eletty pari viikkoa, olen havainnut, että se on tuonut myös hyviä asioita tullessaan.

Olemme palanneet perusasioiden äärelle. Kiiruhtaminen ja säätäminen ovat loppuneet. Keskitymme olennaiseen, kuten ruuan hankintaan ja valmistukseen, keskusteluun, ulkoiluun, kotikuntoiluun, lukemiseen, tarkkaan valittujen elokuvien katsomiseen ja pitkiin yöuniin.

Näkeminen lähelle ja halu auttaa

Ajatteluun on tullut uusia ulottuvuuksia. Kerrankin on aikaa pysähtyä ja pohtia asioita. Silloin huomaa, että pakastuva järven jää tuottaa upeita ääniä. Havaitsee, että lähitienoolla on lukuisia hienoja luontopolkuja. Löytää kaapeista ihania vanhoja kirjoja, valokuvia ja nuotteja, joihin voi uppoutua. Elokuvasävelmiä-kansiosta poimin muun muassa 1980-luvun hittisarja Hill Street Bluesin tunnarin, jonka olemassaolon olin jo unohtanut. Tässä tilanteessa kaipaa myös uusia variaatioita ruokiin. Hiljattain opettelin tekemään vaihteeksi uunipastaa, lohta uudella tavalla ja sitruunavinaigrettea salaatin kaveriksi.

Meissä on herännyt halu pitää huolta lähimmäisistä. Olemme aidosti kiinnostuneita siitä, miten naapurimme, sukulaisemme, työkaverimme, asiakkaamme ja ystävämme voivat ja tarvitsevatko he apua. Tsemppausta ja kannustusta kuulee kaikkialla. Ihmiset toivottavat toisilleen terveenä pysymistä ja pyrkivät yhteiseen hyvään. Kuntosalilta saa kahvakuulia lainaan, ja toinen yrittäjä on palkannut omalle porukalleen fysioterapeutin taukojumppaa pitämään, ja tarjoaa tätä mahdollisuutta myös muille.

Ihana duo sykähdytti

Olemme ottaneet uusia viestintäkanavia käyttöön. Ja palanneet vanhojen hyviksi havaittujen tapojen pariin. Olemme esimerkiksi alkaneet soitella toisillemme! Ja mikä upea mahdollisuus, että tänä päivänä voi kilauttaa videopuhelun maailman toiselle puolelle ihan ilmaiseksi. Videoneuvotteluista on tullut arkea. Usein ne tehostavat asioiden käsittelyä, kun kaikki haluavat saada ratkaisuja aikaiseksi. Verkkoon ovat siirtyneet jumpat, kuoroharkat, motivaatiopuheet ja konsertit. Kukkia voi ostaa näyteikkunasta osoittamalla ja maksamalla ne kortilla tuulikaapissa. Koronakriisi on saanut meidät myös kaivamaan lapsuusajan nallet esiin ja laittamaan ne ikkunalle ohikulkijoita ja itseä ilahduttamaan.

Asenteemme elämään ja työtapoihimme on muuttunut. Monet toimivat tätä nykyä myös pienten lastensa hoitajina tai kotiopettajina. Yhdistelmä ei varmasti ole aina ihan optimaalinen. LinkedInissä minut pysäytti valaistusalan ammattilaisen Elina Niemi-Pulkkisen sykähdyttävä päivitys, jossa hän kuvasi sitä, miten hän on ottanut 2-vuotiaan Iriksensä mukaan töihin: neidillä on omat työkalut, ja hän vastailee innokkaasti ja aidon suoranuottisesti äidin asiakkailta hänelle tulleisiin tilauksiin.

Olen samaa mieltä niiden kanssa, jotka uskovat, että tämä kriisi muuttaa toimintatapojamme pysyvästi. Toivon, että meistä tulee entistä inhimillisempiä kanssakulkijoita toinen toisillemme.

Kuva: Elina Niemi-Pulkkinen

Saila Aarnio

Saila Aarnio (FM) on vapaa toimittaja, joka innostuu erityisesti kulttuurista, työhyvinvoinnista, hyvästä elämästä ja muista humaaneista aiheista. Sailalla on pitkä kokemus viestinnän asiantuntijatehtävistä eri aloilla, tanssiteatterista ydinjätteiden loppusijoitukseen, koulutusorganisaatiosta Nokiaan.