Saila Aarnio
Humaani kirjoittaja ja
kulttuuriviestinnän ammattilainen
Olen kokenut, utelias ja ihmisläheinen toimittaja. Kirjoitan kiinnostavia ja lämminhenkisiä juttuja ihmisistä ja ilmiöistä. Innostun erityisesti kulttuurista, oopperasta ja muista humaaneista aiheista.
Olen myös monipuolinen viestinnän ammattilainen, jolla on laaja kokemus yrityksistä ja kulttuuriorganisaatioista. Autan asiakkaitani viestinnän suunnittelussa ja kehittämisessä. Ydinosaamistani on sisällön tuottaminen, ihmisten kohtaaminen ja yhteistyö median kanssa. Toimittajana ymmärrän, mikä toimittajia kiinnostaa.
Työnäytteitä
Minulla on pitkä kokemus yritysjulkaisujen toimittamisesta. Asiakas- ja henkilöstölehtien lisäksi kirjoitan juttuja mediatalojen, yhdistysten ja seurakuntien julkaisuihin.

Petankissa tarvitaan henkistä ja fyysistä kestävyyttä
Kävin seuraamassa Jyväskylän Valon petankkiporukan viikkopelejä. Aika pian oivalsin, miten ohut tietämykseni lajista oli.
Tiia Salo on kilpaillut petankissa 12-vuotiaasta lähtien. Hän on moninkertainen SM-mitalisti ja ollut mukana useissa EM- ja MM-kilpailuissa. Lajin huipulle pääseminen vaatii Tiian mukaan sekä mielenhallintaa että fyysistä kestävyyttä.
Kuva: Jiri Halttunen

100-vuotias sellumaakari
Pääsin jututtamaan 100 vuotta täyttänyttä Äänekosken sellutehtaiden pitkäaikaista johtaja Erkki Aaltoa. Pitkän ikänsä salaisuudeksi hän nimesi hyvät geenit, terveet elämäntavat, rakastavan perheen ja äidiltään perimänsä positiivisen elämänasenteen. – Mutta en ole mikään juujuu-mies, hän ehti lisäämään.
Kuva: Petri Blomqvist

Uusi moderni koti 215 lehmälle
Olin käynyt navetassa edellisen kerran 70-luvulla. Olin kohtuullisen hämmentynyt, kun pääsin tutustumaan Pihtiputaalla Nestorin tilan uuteen pihattonavettaan. Siellä lehmät kulkevat vapaasti, käyvät omatoimisesti lypsyrobotissa ja lepäilevät vesipedeillään.
Kuva: Jiri Halttunen
Asiakkaiden kokemuksia
Minulla on ollut ilo työskennellä eri aloja edustavien ihmisten kanssa ja kirjoittaa erilaisiin julkaisuihin ja tarpeisiin.
Tässä muutamia asiakkailta, yhteistyökumppaneilta ja lukijoilta tulleita palautteita.
”Tätä parempaa lehtijuttua minusta ei ole kaikkien näiden vuosien kuluessa tehty!”
”Juttu on haastateltavien näköinen lämmin, elämänmakuinen ja kannustava.”
”Huikea keskustelutilaisuus. Osasit johdatella tilaisuutta hienosti ja luontevasti.”
”Täydellinen kertomus meistä. Ei mitään lisättävää. Olet päässyt hyvin sisälle meidän elämään.”
”Ei mitään huomautettavaa, mikä on harvinaista, mutta ammattitaito näkyy. Kiitos, tämä oli ilo!”
”Tyylikäs ja tosi hyvin kirjoitettu juttu! Olipa mukava kokemus!”
Tarina
Kohti ihmistä. Tämä ajatus on ohjannut toimintaani aina. Olen tarkkaillut ihmisiä pienestä pitäen ja ollut kiinnostunut siitä, ketkä keskustelevat toistensa kanssa, millaisissa tilanteissa ja miten. Kiinnostus ihmisten väliseen vuorovaikutukseen – ja Aallon piirtämä ihastuttava Seminaarinmäki – ohjasivat minut opiskelemaan puheviestintää Jyväskylän yliopistoon.
Valmistuttuani olen työskennellyt viestintätehtävissä tanssiteatterista ydinjätteen loppusijoitukseen ja yliopiston kongressiyksiköstä matkapuhelimia valmistavaan pörssiyhtiöön. Kun mietin näitä työyhteisöjä ja lähes 20-vuotista yrittäjätaivaltani, ensimmäiseksi mieleeni nousevat upeat ihmiset: työkaverit, kumppanit, asiakkaat ja haastateltavat.
Haluan keskittyä yhä vahvemmin kertomaan tarinoita kiehtovista ihmisistä ja humaaneista aiheista. Tästä syystä myös yrityksen nimessä korostuu VERS – se tarkoittaa ranskaksi kohti. Minulle se tarkoittaa yhä vahvemmin kohti toista ihmistä.
Ota yhteyttä
Diverstas Oy
Tapionkatu 2 B 21
40100 Jyväskylä
0503617313
saila.aarnio@diverstas.fi
Y-tunnus 1108787-7
Verkkolaskuosoite: 003711087877
MAVENTA (003721291126)
